Kontrollin arkkitehtuuri Oletteko pohtineet, minkälainen kokonaiskuva piirtyy, kun tarkastellaan rinnakkain kaikkia niitä käynnissä olevia lakihankkeita, jotka kaventavat kansalaisten vapauksia, kuluttamista, sananvapautta ja anonymiteettiä Suomessa ja Euroopassa? Kehitys näyttäisi kulkevan vain yhteen suuntaan. Kansalaisten vapautta rajoittavia lakeja ja rakenteita pystytetään kiihtyvällä tahdilla, mutta vapautta, anonymiteettiä tai yksityisyyttä vahvistavia uudistuksia ei aja käytännössä kukaan. Liike ei etsi tasapainoa. Se on yksisuuntaista, kuin jokin suunnaton ja näkymätön voima painaisi koko järjestelmää kohti ennalta määrättyä asentoa. Tästä herää väistämättä kysymys: onko jotakin tapahtumassa tai paljastumassa, jota meille ei voida kertoa? Tietävätkö kontrollin arkkitehtuurin rakentajat jotakin sellaista, mistä ne, jotka sen alle ollaan sulkemassa, eivät ole tietoisia? Miksi komission byrokraattiarmeijat ja kansalliset hallitukset valmistautuvat näin avoimesti (ilmeisesti kiireen siihen pakottamana) rakentamaan järjestelmää, joka kykenee hiljentämään, tunnistamaan ja rajoittamaan kansalaisia reaaliajassa? Miksi on niin tärkeää, ettemme voisi ostaa tai myydä heiltä salassa? Miksi he tarvitsevat oikeuden seurata meitä ilman rikosepäilyä? ----- Kun kehitystä tarkastelee yhtenä kuvana, kokonaisuus hahmottuu näin: Digitaalinen euro — rahaliikkeiden valvonta ja kulutuksen kontrollointi. Digitaalinen identiteetti — henkilön tunnistaminen kaikkialla, kaiken aikaa. Seuranta ilman rikosepäilyä — dissidenttien varhainen tunnistus ja profilointi. Sananvapauden rajoitukset — narratiivin hallinta ja vaihtoehtoisten tulkintojen tukahduttaminen. Poliisin uudet valtuudet — poliittisen mobilisaation ennaltaehkäisy, ennen kuin se ehtii kasvaa. ----- Minusta tämä ei näytä joukolta irrallisia hankkeita. Tämä näyttää kontrollin arkkitehtuurilta — rungolta järjestelmälle, joka valmistautuu johonkin. Sisäiseen kriisiin? Demografiseen romahdukseen? Sotaan? Taloudelliseen perikatoon? Tai ehkä siihen yksinkertaiseen siihen, että kansalaiset ovat menettämässä uskonsa tarinaan, jolla heitä on tähän asti hallittu. Ehkä tärkein kysymys on lopulta tämä: Rakennetaanko valvontajärjestelmää siksi, että tulevaisuudesta halutaan kontrolloitava — vai siksi, että tulevaisuudesta on tulossa hallitsematon? ----- Ja lopuksi vielä kaikista synkin vaihtoehto. Se, jota ei lausuta ääneen, mutta joka väijyy jokaisen historiallisen esimerkin taustalla. Entä jos käy niin kuin usein käy — operaatio Gladiota myöten? Järjestelmä rakennetaan ensin valmiiksi. Sitten vain odotetaan. Odotetaan, että jotakin kauheaa tapahtuu. Tai pahempaa: annetaan tapahtua. Tai kaikkein pahinta: ”toteutetaan” se, mikä tapahtuu. Sillä mikään ei legitimoi valmiiksi rakennettua kontrollijärjestelmää yhtä tehokkaasti kuin kriisi — sellainen kriisi, jota ilman kansalaiset eivät koskaan hyväksyisi järjestelmän käyttöönottoa. Ja jos suunniteltu kontrollijärjestelmä on näin dystooppinen, vaatii sen läpiviennin oikeuttaminen silloin yleensä jotakin sitä vielä moninverroin kauhistuttavampaa.