Ukkola ei ymmärrä – tai ei halua ymmärtää – mitä imaamilta kysytään Sanna Ukkola kirjoittaa, että pääministerin tapaaminen imaamin kanssa on normaalia työtä ja että Turussa syntyneeltä Sharmarke Said Aw-Musselta vaaditaan mahdottomia, kun häneltä tivataan shariasta. Ukkola epäilee, että kritiikki itse on radikalisaation syy. Argumentti on tuttu ja väärä. Itsenäisellä maalla on oikeus päättää, keitä sen alueella asuu ja millä ehdoilla. Se ei ole ristiriidassa uskonnonvapauden kanssa. Uskonnonvapaus tarkoittaa oikeutta uskoa, rukoilla ja harjoittaa uskontoa yksityisesti ja yhteisössä Suomen lain puitteissa. Se ei tarkoita oikeutta rakentaa rinnakkaisyhteiskuntaa, jossa Suomen laki väistyy sharian, perheoikeuden tai uskonnollisten auktoriteettien edessä. Kun imaami kieltäytyy sanomasta yksiselitteisesti, ettei sharia-lakia tule soveltaa Suomessa edes perhe- tai rikosoikeudellisissa kysymyksissä, kyse ei ole kysyjien ”älyllisestä laiskuudesta”. Kyse on siitä, että imaami jättää vastauksen auki. ”Suomen lakia noudatetaan” on itsestäänselvyys, joka ei sulje pois sitä, että shariaa ajetaan henkilökohtaisen kilvoittelun, perheväkivallan, naisten aseman tai rinnakkaisoikeuden kautta. Muslimienemmistöiset maat eivät ole liberaaleja demokratioita, joissa uskonnonvapaus, naisten tasa-arvo ja yksilön oikeudet toteutuvat. Se ei ole sattumaa. Se on seurausta islamilaisesta opista ja shariasta. Sama dynamiikka näkyy siellä, missä muslimivähemmistö kasvaa. Libanon on selkein esimerkki: moniuskontoinen maa, jossa muslimiväestön kasvu ja poliittinen järjestäytyminen hajotti aiemman tasapainon ja johti sisällissotaan. Euroopassa sama kuvio on nähtävissä Ranskassa, Ruotsissa, Belgiassa ja Britanniassa: rinnakkaisyhteiskuntia, kunniaväkivaltaa, koulujen ja alueiden segregaatiota sekä poliittista painetta sharia-käytäntöjen hyväksymiseksi. Suomessa 2000-luvulla tulleet muslimitaustaiset ryhmät ovat tuottaneet samoja ilmiöitä – yliedustusta seksuaalirikoksissa, työttömyyttä, sosiaaliturvan käyttöä ja vaatimuksia omista säännöistä – ilman että integraatio on edennyt kuten Ukkolan ehkä toivomassa mielikuvassa. Ukkola erottaa islamin kritiikin ja ”karkotusvaatimukset”. Ero on olemassa, mutta se ei tee kysymyksestä shariasta epäilyttävää. Jos imaami ei voi sanoa, että Suomen perustuslaki ja rikoslaki menevät sharian edelle kaikissa asioissa, hän ei ole vain yksityinen uskova. Hän on uskonnollinen auktoriteetti, jonka kanssa pääministeri poseeraa. Se, että Turussa syntynyt imaami saa kysymyksiä siitä, mitä hänen uskontonsa merkitsee Suomen oikeusjärjestelmälle, ei ole tahallista väärinymmärtämistä. Uskonnonvapaus ei ole vapautta tuoda mukanaan järjestelmää, joka on yhteensopimaton sen yhteiskunnan kanssa, johon se tuodaan. Maat, jotka ovat sitä kokeilleet, ovat maksaneet kovan hinnan. Suomi ei ole velvollinen toistamaan kokeilua. iltalehti.fi/politiikka/a/2c…