Jouni Junkkaala

Luettu: Daron Acemoglu: What Happened to Liberal Democracy? Remaking a Politics of Shared Prosperity. Profile Books 2026, 403 s.   Taloustieteen nobelisti, Massachusetts Institute of Technologyn professori Daron Acemoglu ei todellakaan kaihda ihmiskunnan ja sivilisaation suuria kysymyksiä. Hänen aiemmat kirjansa Power and Progress (kirjoitettu yhdessä Simon Johnsonin kanssa), Why Nations Fail ja The Narrow Corridor (molemmat yhdessä James A. Robinsonin kanssa) ovat käsitelleet taloutta, demokratiaa, ihmisen vapautta ja yhteiskunnan instituutioita onnistuen harvinaisella tavalla yhdistämään yksittäiset ilmiöt laajemmiksi kokonaisuuksiksi. Heinäkuussa ilmestynyt What Happened to Liberal Democracy? on luultavasti Acemoglun tähänastisista kirjoista järein ja tulee epäilemättä herättämään keskustelua ympäri läntistä maailmaa, ja ehkä sitä selaavat muun maailman autokraatitkin.  Acemoglun mukaan liberaali demokratia on tänä päivänä ennenkokemattoman vakavassa kriisissä. Yksinkertaisia vastauksia monimutkaisiin ongelmiin tarjoavat populistikonservatiiviset liikkeet saavat yhä enemmän kannatusta ja ovat monessa maassa nousemassa valta-asemiin. Liberaali demokratia saa syyttää ahdingostaan ensi sijassa itseään, kirjoittaa Acemoglu: ”Liberalismin suistuminen raiteiltaan oli seurausta useista samanaikaisista kehityskuluista. Ensinnäkin jälkiteollinen talous teki liberaalille demokratialle huomattavasti vaikeammaksi lunastaa lupauksensa. Liberalismi muuttui korkeakoulutetun väestönosan saadessa yhteiskunnassa yhä hallitsevamman aseman, ja tämän seurauksena liberaalit demokratiat olivat aiempaa haluttomampia etsimään ratkaisuja jälkiteollisen yhteiskunnan ongelmiin, jotka koettelivat erityisen voimakkaasti vähemmän koulutettuja.” (Kömpelö suomennos minun.) Toisin sanoen korkeakoulutettu liberaali eliitti etääntyi perinteisestä, vähemmän koulutetusta työväestä ja alkoi keskittyä tulonjakokysymysten sijaan identiteettipolitiikkaan. Vähemmän koulutettu työväki alkoi kokea, ettei heitä edusta enää kukaan. Kuulostaako tutulta? Vaikka Acemoglun analyysi kuvaa ensi sijassa Yhdysvalloissa tapahtunutta kehitystä, se osuu yhtä lailla myös Eurooppaan. Acemoglun resepti liberaalin demokratian pelastamiseksi on ”työväenluokan liberalismi”, jonka keskeiset ainekset ovat ilmaisunvapaus, yhteisöllisyys ja sitoutuminen vaurauden jakamiseen. Tämäkin kuulostaa tutulta: Acemoglun näkemykset ovat varsin lähellä pohjoismaisen hyvinvointivaltion perusajatuksia. Yksityiskohtina huomiota kiinnittävät Acemoglun kannattamat rajoitukset lasten ja nuorten sosiaalisen median käyttöön ja tekoälyn kehittämiseen. Acemoglu ennusti jo kaksi vuotta sitten tutkimuspaperissaan, että tekoälyn positiiviset vaikutukset talouteen jäävät pikemminkin promille- kuin prosenttiluokkaan.  Acemoglun kirja on perinpohjainen, monitahoinen ja erittäin sujuvasti kirjoitettu katsaus liberaalin demokratian historiaan ja tutajavaan nykytilaan. Jäin kuitenkin kaipaamaan konkreettisempia ehdotuksia liberaalin demokratian pelastusoperaation toteuttamisesta. Edellyttääkö se perinteisiltä puolueilta keskeisten tavoitteiden muuttamista, jos, niin mitä, vai peräti jotakin aivan uutta poliittista liikettä? Mistä pitäisi aloittaa? Joka tapauksessa kirja on vahva keskustelunavaus, johon odotan yhtä vahvoja tai vielä vahvempia vastauksia läntisen maailman päättäjiltä.  Kiinnostavaa on, että arvovaltainen The Economist -lehti julkaisi uusimmassa numerossaan sekä ynseän arvion kirjasta että ronskin, mutta heiveröisesti perustellun kritiikin Acemoglun kyseenalaistamatonta hegemonia-asemaa kohtaan. Toistaiseksi useimmat artikkelin kommentoijat näyttävät asettuneen Acemoglun puolelle. Acemoglun vastine kritiikkiin julkaistiin lehden verkkosivuilla eilisiltana. Jännittävää seurata, miten keskustelu etenee. What Happened to Liberal Democracy? on sen verran yleistajuisesti kirjoitettu, että se pitäisi pikimmiten julkaista myös suomeksi.

Minulla on sellainen käsitys, että suomalaisten suuri enemmistö on lopen kyllästynyt siihen nälvimiseen, irvailuun ja toisten syyttelemiseen, joka on viime vuosina myrkyttänyt poliittista keskustelua. Voisi kuvitella, että tulevissa eduskuntavaaleissa menestyvät ne puolueet, jotka lupaavat irrottautua tällaisesta puhetyylistä.