Tuomas Jomppanen retweeted
Suomalaisena tätä vertailua on tuskallista katsoa.
Vuonna 2021 sekä Kroatia että Suomi olivat toipumassa pandemiasta. Molemmat tarvitsivat kipeästi talouskasvua, ja molemmilla oli paineita julkisessa taloudessa.
Mutta Kroatia päätti tehdä hyvin erilaisia valintoja kuin me.
Kroatia päätti laskea veroja. Ylin henkilökohtainen tuloveroprosentti laski Zagrebissa paikallisverot mukaan lukien 42,5 prosentista 35,4 prosenttiin. Myös pienyritysten yhteisöverotusta kevennettiin 12%:n tasosta 10%:n. Suurilla yrityksillä vero on 18%.
Suomessa vastaava ylin tuloveroprosentti pysyi käytännössä ennallaan, 51,2 prosentissa. Verotimme työntekoa jo valmiiksi huomattavasti ankarammin ja päätimme jatkaa samalla linjalla.
Nyt viisi vuotta myöhemmin tulokset ovat selviä.
Kroatian talous on ennusteiden mukaan kasvanut reaalisesti 22,8 % vuosina 2021–2026. Suomen talous kasvoi samalla aikavälillä vain 2,9 %.
No mitä tapahtui julkiselle taloudelle tässä ajassa?
Vuonna 2020 Kroatian julkinen velka oli 86,5 % bruttokansantuotteesta. Vuoden 2026 loppuun mennessä velkasuhteen ennustetaan laskeneen 55,9 prosenttiin.
Suomi on mennyt täysin päinvastaiseen suuntaan. Velkasuhteemme nousi 75,3 prosentista tälle vuodelle ennustettuun 91,2 prosenttiin.
Kroatia lähti liikkeelle huomattavasti Suomea velkaisempana. Kuusi vuotta myöhemmin Suomen velkasuhteen ennustetaan olevan yli 35 prosenttiyksikköä korkeampi.
Kroatian kasvu ei toki ole perustunut puhtaasti veronalennuksiin, mutta ne kiihdyttivät sitä isosti. Yrittäminen kannatti paremmin, ja ahkeruus palkittiin.
Kroatia kevensi verotusta, piti tiukkaa talouskuria julkisten kulujen osalta, kasvava talous vähensi velkaantuneisuutta voimakkaasti.
No mitä teimme Suomessa samaan aikaan?
Suomessa otimme kaksin käsin lisää julkista velkaa, emme leikanneet tarpeeksi, pidimme verotuksen korkealla ja yksityisen sektorin kyykyssä.
Ja silti edelleen keskustelemme vuodesta toiseen siitä, mistä voisimme kerätä lisää verotuloja julkisten palveluiden rahoittamiseen.
Missä vaiheessa uskallamme myöntää, ettei kasvamaton talous voi loputtomasti rahoittaa kasvavaa julkista sektoria?
🤖 Made with AI
Mikä sille voi jos on Kärpän muotoinen keltamusta syrän 💛🖤 @OulunKarpatFi
Here we go!
@tuomasj starttailee AI- startupeille suunnatun hautomon seuraavaa jaksoa.
Tuomas oli aikoinaan minun ekan firman eka koodari. Taitaa olla universaali harvinaisuus. Huippukoodari, listannut oman yrityksensä, poromies ja saamelainen. Aivan päällikkö tyyppi, @OulunKarpatFi kannattaja, mutta meillä kaikillahan on omat kantomme kaskessa. 😅
Tuomas ei suostunut purkamaan eilistä Tappara-Kärpät ottelua. 😂
Tuomas Jomppanen retweeted
Heyyyyy!
Jos sulla polttelee idea startupista, nii pyytäsitkö tältä jampalta apua? 😅
Tänä vuonna n kymmenen casea, joista viiteen saatu ekat rundit.
Nuorissa on tulevaisuus. Living The Dream!
#työhommat
Tuomas Jomppanen retweeted
Puolustusvero on epäisänmaallisin asia koskaan. Valtion tehtävä on turvata oman maansa olemassaolo. Puolustus on eka asia, johon yhteisiä verivaroja käytetään, ei viimeinen, johon kerätään lisämaksu.
Jos rahaa riittää muuhun ku Suomen puolustamiseen, niin Suomi ole prioriteetti.
Tuomas Jomppanen retweeted
Hey @Ryanair @Finnair @British_Airways @wizzair , I have a couple stuck in Helsinki since their flight to London was cancelled last night.
They’ve never been in London and we have tix for tonights @BonJovi at @wembleystadium
Please help us find a flight for them so they get here asap this morning.
Ooooo… We’re halfway there!!!
masterlist.fi - I'm building a todo app that does not require email signup. Tech stack is Ruby on Rails and Hotwire. Running on a small VPS located in Finland 🇫🇮
Tuomas Jomppanen retweeted
I need some new early stage bootstrapper podcasts, who should I subscribe to?
Tuomas Jomppanen retweeted
Since 2017, we ended up spending almost $22m on cloud. Peaking at $3.7m in 2021. Now that we're all out, we'll spend a little over a million on everything we own ourselves. Same team size. Better performance. Saving $2m+ per year! 🎉
Tuomas Jomppanen retweeted
Kirjoitimme avoimen kirjeen @HennaVirkkunen:lle, koska vastustamme yksityisyydensuojan murtamista. EU:n kaavailema asetus on diktaattorin toiveuni.
Kirjeen allekirjoittajina ovat muun muassa @petterij, @bingatupamaki, @ramikurimo, @TimoFuruholm, @JaaJanne, @JyrkiVainio ja monet muut.
Lue kirje täältä ja pistä jakoon:
effi.org/avoin-kirje-henna-v…
Tuomas Jomppanen retweeted
Omarchy 2.0 is ready!! New ISO, AUR-free installation, Chrome micro-fork, Starship prompt, new icon, and 400 other changes from 45 committers 🤘 github.com/basecamp/omarchy/…
I blogged about using dispatch to communicate between multiple Stimulus controllers and build nifty animations and interactions #StimulusJS
jomppanen.com/2025/07/23/use…
Tuomas Jomppanen retweeted
SW development agent for @cursor_ai, that can proactively:
a) Plan, design and document a software
b) Research any feature using @tavilyai web search
c) Generate and optimise images using @replicate
d) Innovative AI dev process in .cursorrules
Check:
github.com/LastBotInc/nextjs…
Tuomas Jomppanen retweeted
Sosiaali- ja terveysvaliokunta hässäkästä (StV) @SuomenEduskunta
Tänään olen päässyt isosti mediaan ikävästä aiheesta.
Hermostuin StV:n kokouksessa siitä, että demarit surutta jaarittelevat, teettävät lisäselvityksiä ja vitkuttelevat sabotoidakseen valiokunnan päätöksentekoa. Esim. eilen istuttiin 17 tuntia kokoustamassa. Kun jäsenillä teoriassa on loputon puheoikeus ja puheenjohtaja sen myös sallii, niin tunteja kertyy. Lopputulemaan tällainen ei vaikuta millään tavalla.
Olen myös yllättynyt siitä, että tällaiseen käytökseen ei puututa Eduskunnassa.
Tapahtumaketju lyhyesti:
Ilmaisin turhautumiseni viime viikon torstaisen (5.12) kokouksen aikana korkeaan ääneen ja huonoin sananvalinnoin. Sanoin mm, että miksi hyväksymme opposition useiden tuntien jaarittelun kun on ilmeistä, ettei se vaikutta lopputulokseen? Että opposition mielipiteellä ei äänestyksen seurauksesta ole väliä. Vaikka sanomani on tavallaan totta eikä se kohdistunut yksittäiseen henkilöön, sananvalintani oli kömpelöä ja pahoittelen osaltani tapahtunutta (oppositiolla on lisäksi ollut hyviäkin huomioita vitkuttelun seassa).
Pari tuntia myöhemmin (samassa kokouksessa) Aino-Kaisa Pekonen totesi ettei voi hyväksyä jotain johon heitin, että "mutta kun olet oppositiossa". Muuta en sanonut. Tästä sitten Pekonen hermostui yllättävän voimakkaasti.
Kun kokoustauon aikana valiokuntahuoneessa lähestyin pöydän päätyä, minkä vastakkaisella puolella Pekonen istui (Ilmari Nurmen vieressä ja Krista Kiurun takana) pahoitellakseni tämän järkyttymistä Pekonen ilmoitti heti, ettei halua puhua kanssani ja että hän kokee tilanteen uhkaavaksi. Tähän sitten Ilmari Nurmi tarttui, johon totesin Nurmelle, että "älä ala panettelemaan tapahtunutta". Menin sen enempää sanomatta pois, istahdin sohvalle ja totesin itselleni Ilmarista, että hitto mikä pelle.
Pekoselle en siis käytännössä sanonut tässä kuvatussa tilanteessa mitään.
Kun kokous muutaman minuutin jälkeen jatkui asiaa käsiteltiin alussa lyhyesti StV:ssä. Sain tilaisuuden sanoa, että tarkoitukseni oli pahoitella Pekosen järkyttymistä.
Pekosella oli hyvin erilainen käsitys tapahtuneesta, mutta hienoiseksi yllätyksekseni pj Kiuru ilmaisi siinä kohden tuen tulkinnalleni, että hän oli ollut siinä vieressä ja tulkitsi tilanteen niin kuin olin kuvaillut.
(Perjantaina itsenäisyyspäivänä yritin sitten kahdesti Pekoselle soittamalla selvittää väliämme, ja laitoin vielä viestinkin perään. Hänestä ei kuulunut. Annoin asian olla.)
Yllä kuvatusta, Pekosen, Nurmen ja minun välisestä tapahtumaketjusta @hsfi on tänään kirjoittanut näin:
"Kun Aino-Kaisa Pekonen (vas) myöhemmin kommentoi Paasille, että valiokunnassa kaikilla on yhtäläinen puheoikeus ja syytti puheita demokratian vastaisiksi, käveli Paasi kokoustauolla seisomaan Pekosen lähituntumaan ja toisteli aikaisemmin kokouksessa esittämiään näkemyksiä.
Kun Pekonen totesi ettei halua jatkaa keskustelua, Paasi ei lopettanut, vaan korotti ääntään entisestään ja jatkoi samalla aiheella. Valiokunnasta kuvaillaan lähestymisen vaikuttaneen uhkaavalta. Valiokunnan jäsen Ilmari Nurminen (sd) myös puuttui tilanteeseen."
Kun Hesarin toimittaja Joona Aaltonen haastatteli minua juttuunsa, hän ei tarkistuttanut yllä olevaa kuvausta uhkaavasta käytöksestä.
Kuvauksesta kehkeytyi myös otsikko.
Se on tuollaisena sepite ja mielikuvituksen tuote. Hesari ei toimittajalle esitetystä pyynnöstäni huolimatta ole tuota suostunut korjaamaan, vaan kirjoittanut lyhyen lisäyksen myöhemmin tekstissä.
Vähän ajan kuluttua myös @hblwebb päätyi kirjoittamaan juttua aiheesta ja käyttämään tuota samaa Hesarin sepitettyä kuvausta tapahtuneesta.
Huonoa käytöstäni, sanomisiani ja mielipiteitäni pitääkin kritisoida. Voit vaikka vihata pärstäkerrointani. Mutta narratiivi, että olen uhannut olemuksellani naishenkilöä ei pidä paikkansa.
Tämä väittämä meni jotenkin ihon alle.
Olen tapahtuneesta järkyttynyt myös siksi, etten voinut kuvitella, että Suomessa joku voi sepittää hyvin leimaavan version tapahtumaketjusta medialle ja se menee sellaisenaan läpi.
Ja siksi, että korjauspyynnöstä huolimatta asiaa ei korjata.
Puhumattakaan siitä, että seuraava mediatalo jatkaa juuri tuon leimaavan tapahtumaketjukuvauksen käyttämistä.
Olen tähän asti aina hienoisesti epäillyt heitä, jotka väittävät, että media Suomessa saattaa vääristää asioita. On aina kuitenkin ollut sellainen epäilyksen siemen vatsanpohjassa.
Ei ole enää.
Tämä kehitys on surullista, vaikka se ei koske kaikkia toimittajia tai mediataloja.
Tämän viestin kupletin pointit ovat seuraavat:
- mikään kuvaamastani ei ole sopivaa käytöstä Eduskunnassa.
- Eduskunnan pitäisi päättäväisesti puuttua valiokuntatyön sabotointiin.
- Luotettavan median merkitys on tärkeämpää kuin koskaan.
@EYlajarvi @kokoomus @svuorikoski @Verkkouutiset
Tuomas Jomppanen retweeted
Rails 8 is out so here's a brand new demo showing it off by building a basic blog, but adding authentication, PWA, and putting it into production with Kamal!
The “Query latencies between SQLite and PostgreSQL” slide in @fractaledmind ’s #RailsWorld presentation blew my mind 🤯🙂 And the rest of the talk was awesome as well, go watch it!
Rails 8 & SQLite make this setup *so easy*. Spin up a single box, put your Rails app on it, back everything with separate SQLite dbs, and profit.
My #RailsWorld talk that was just published is precisely on this: youtube.com/watch?v=l56IBad-…
Tuomas Jomppanen retweeted
If you're starting a new Rails app and live in the EU, the optimal strategy is pretty clear:
Get a 64-thread box on Hetzner for 250 euro a month, allocate 20% of it to the DB, 40% to web, 40% to bg, then just forget about scaling until you're making money hand over fist.
Tuomas Jomppanen retweeted
How a small nuclear war would transform the entire planet:
1/6 Smoke from the incinerated cities rises high into the atmosphere, wrapping the planet in a blanket of soot that blocks the Sun’s rays.
2/6 Lower global temperatures 2.25°F for 2-3 years following war. In more tropical areas temperatures could fall from 5.4 to 7.2°F.
3/6 Rainfall decreasing between 10% and 30% globally. That’s worldwide famine for a decade.
4/6 Harm to the ozone layer, allowing more ultraviolet rays to reach Earth.
5/6 Alter the chemistry of the oceans, and probably decimate coral reefs and other marine ecosystems.
6/6 Thousands or even millions of people die in the blasts.

























