Johtaminen on liian usein vastakkainasettelua - ideoissa, mielipiteissä, päätöksissä, toimenpiteissä ja tavoitteissa - kun sen pitäisi olla arjen positiivista yhdessä tekemistä erilaiset ajatukset huomioiden suuntana yhteisesti sovittu ja hyväksytty maali. Kaikkia arvostaen.
Johtamisessa on kysymys arjen käyttäytymisestä eli siitä arvostaako esihenkilö omia ihmisiään vai arvosteleeko hän.
Vaihtoehtona esihenkilöllä on siis A. Olla se ainoa guru, joka on oikeassa tai B. Osallistaa kaikki oikeasti arvostaen eri mielipiteitä.
Esimerkit kuvana.
Hyvä pomo ei yritä muuttaa ihmisten käytöstä ja organisaation tuottoa vain ja ainoastaan excelissä vaan osallistaa kaikki aidosti toimenpideiden ideointiin ja muuttaa excelin lukuja ja tulosta juurikin ensin yhteisen tekemisen avulla.
Yhä useammat vaihtavat nyt työpaikkaa ja syinä esimerkiksi - huono johtaminen - yhä kiihtyvät tehokkuusvaatimukset - tuen puute - puutteelliset työkalut - johto on etääntynyt arjesta - kukaan ei välitä tai huomioi - fiiliksestä ei välitetä.
Kysymys - opitaanko vai unohdetaanko?
Usein sanotaan, että yrityskulttuuri syö strategian aamupalaksi, mutta huono ja ihmisiä alistava pomo musertaa molemmat yhdellä puraisulla.
Sen tuloksena ihmisten motivaatio katoaa ja kaikki aloittavat uuden työpaikan etsinnän.
Se siitä hyvästä fiiliksestä - ja tuloksesta.
Jännää miten päivä päivältä tulee yhä enemmän uutisia työpaikoista, jotka eivät halua rakentaa työnantajabrändiä teemalla "Great Place to Work" vaan pikemminkin "Great Place to Leave".
Missä on aito ihmisiä arvostava johtaminen?
Missä on aito yhdessä tekeminen?
#arvostus
Ari Rämö retweeted
#Johtaminen on vaikuttamista toisen tunteisiin. Jokainen kohtaaminen on mahdollisuus kohottaa toisen tunnetilaa sen laskemisen sijaan.
Miten kohdata ihmiset arvostaen? @AriJRamo vastaukset blogissa: blogit.jamk.fi/turbinaattori…
@etevajohtaminen
#Etäjohtaminen #VirtualLeaders
Hyvä pomo ottaa kaikkien ajatukset, ideat ja näkemykset huomioon ja päättää asioista yhdessä.
Mitä enemmän kaikki saavat osallistua, sitä varmemmin saadaan rakennettua yhteisesti hyväksytty suunta.
Sitä kutsutaan johtamiseksi.
Johtamisen ongelmat syntyvät usein siitä, että vallanhalu hiipii kuin huomaamatta päättäjään ja hän muuttuu omaa etua tai ideologiaa ajavaksi diktaattoriksi.
Muiden mielipiteille sokeutuu.
Unohtuu, että tehtävässä ollaan muita varten.
#johtaminen #johtajuus #pomo #valta
Johtamisen teorioita on valtavasti erilaisia mitä hienoimmilla termeillä höystettyinä.
Johtamisen onnistuminen konkretisoituu kuitenkin vain jokaisessa kohtaamisessa.
Olennaista on fiilis mikä toiselle jää käytöksestämme - kohtaamisessa.
Nostammeko vai laskemmeko fiilistä?
Hyvin usein kerromme ihmisillemme mitä on hyvä johtaminen meidän mielestämme - mutta miksi?
Voisimme mielummin kysyä "Miten haluaisit sinua johdettavan, mikä sinua motivoisi?"
Uskoakseni me kaikki olemme erilaisia ja meitä energisoivat eri asiat.
#arvostus #kysyminen
Hyvä pomo panostaa etätyöaikana entistä enemmän ihmisten kohtaamisiin, hyvinvointiin, jaksamiseen ja välittämiseen eikä jätä ketään yksin - eihän?
Hyvän pomon yksi tärkeimmistä ominaisuuksista on nöyryys ymmärtää, ettei ole itse oikeassa ja uskallusta myös sanoa, näyttää se ja ottaa huomioon päätöksiä tehdessään.
Nöyryys on todellista johtajuutta.
Kaikki ne joilla on hyvä pomo - muistattehan kiittää ja antaa hänellekin positiivista palautetta vaikka nyt Jouluna.
Sillä hän jaksaa ensi vuonnakin auttaa ja tukea omia ihmisiään.
Kaikki kaipaavat onnistumisia ja kivoja pieniä sanoja.
Hyvä johtaja ymmärtää, että hänen pitää toimia samalla tavalla kuin odottaa muilta.
Oma etu tai mielihalu ei saa ohjata toimintaa tai arvostus ja samalla uskottavuus murenee.
Johtajuus on tekoja, ei vain sanoja ilman vastuuta.
Esimiehenä voi kehittyä vain, jos aidosti haluaa hyvää omille ihmisilleen.
#arvostus #fiilis #motivaatio
Omaa johtamista ja ihmisten fiilistä voi parantaa helposti lopettamalla "mutta" sanan käyttö. #arvostus #fiilis #johtajuus #johtaminen




